The National Audiovisual Institute (KAVI) in Helsinki, Finland will screen Pandora’s Box (Pandoran lipas) on November 27 and December 1, 2017 as part of their ongoing Louise Brooks series.
Brooks is the focus of the four film series at the country’s National Audiovisual Institute, which is set to show Beggars of Life on October 12 and 15, Diary of a Lost Girl (Kadotetun päiväkirja) on October 19 and 21, Prix de beaute (Miss Europa) on October 27 and 29, and Pandora’s Box (Pandoran lipas) on November 27 and December 1.
Here is some further information from the KAVI site. Times and ticket availability for each film may be found HERE.
Louise Brooksin elokuvauraa voi luonnehtia tähdenlennoksi, sillä hänen aktiivinen elokuvauransa kesti vain vuosikymmenen. Parhaimmat elokuvansa hän teki Euroopassa G. W. Pabstin kanssa. Hollywoodin Brooks jätti sopimusrikkojana, eikä paluu unelmatehtaaseen enää onnistunut.
The following is from the KAVI website:
Kreikkalaisessa mytologiassa Pandora on kuolevainen nainen, jonka
jumalat lähettivät kauneudella ja muille naiselle tärkeinä pitämillään
ominaisuuksilla varustettuna kostamaan Prometheukselle tulenryöstön.
Mukaansa Pandora sai lippaan, jonne oli kätketty kaikki inhimilliset
synnit ja pahuudet. Tietenkin Pandora meni uteliaana avaamaan lippaan,
ja ilkiömäisyydet karkasivat maailman turuille. Jumalat pääsivät
sammuttamaan kostonjanonsa.
Ekspressionistina tunnettu Sveitsin saksalainen näytelmäkirjailija Frank Wedekind hyödynsi Pandora-myyttiä kahdessa näytelmässään Erdgeist (1895) ja Die Büchse der Pandora (1905), joiden päähenkilö edusti niin avointa seksuaalisuutta ja moraalista alennustilaa, että näytelmien esitykset kiellettiin Euroopan eri kolkilla lähes tyystin.
Saksalaisen Georg Wilhelm Pabstin (1885-1967) tunnetuimpiin saavutuksiin – läpimurtoelokuvan Iloton katu (1925), Brecht-sovituksen Kerjäläisooppera (1931) ja työläiskuvauksen Toveruus (1931) ohella – kuuluu edellä mainituista Wedekindin näytelmistä yhteensulautettu eroottinen melodraama Pandoran lipas (Die Büchse der Pandora, 1928). Ennen Pabstia oli aiheeseen tarttunut kameran avulla jo Leopold Jessner vuonna 1922, jolloin Lulua esitti tanskalainen supertähti Asta Nielsen.
Pabst suunnitteli ottaa elokuvansa päärooliin nuoren Marlene Dietrichin, kunnes hän päätyi Howard Hawksin ja William Wellmanin mykän kauden varhaistöissä näkemäänsä amerikkalaiseen näyttelijään ja tanssijaan Louise Brooksiin, ”amerikkalaiseen Venukseen”, jolle Pandoran lippaan Lulu muodostuikin uran tärkeimmäksi saavutukseksi.
Pandoran lipas on mustanpuhuvan romantiikan ja tunteellisen ekspressionismin täyttämä traaginen tarina naisesta, joka pyrkii olemaan täysin vapaa. Pabstin tulkinnassa Lulu on lapsenkasvoinen viettelijätär, luonnonvoima, joka kulkee sekä viattomana, että rikoksiin syyllistyen kohti tuhoaan viiltäjä-Jackin kynsissä. Lulu vaihtaa yhteiskuntaluokkaa kuin paitaa, ampuu ikääntyneen aviomiehensä tohtori Schönin (Fritz Kortner), joutuu oikeuteen murhasta syytettynä, mutta karkaa tohtorin pojan Alvan kanssa, vaeltaa orgioista toiseen, leikittelee miesten intohimolla ja päätyy lopulta prostituoiduksi.
Pabstin perusnäkemys on enemmän yksilöpsykologinen kuin yhteiskunnallinen protesti. Ihmiselle on annettu vapaus valita, mutta hän ei osaa käyttää sitä. Lulu osaa kyllä rakastaakin, mutta hän tuhoaa samalla kohteensa. Suunta onkin koko ajan valosta pimeyteen: elokuvan alun kuulaat, joskin häilyvät kuvat muuttuvat vähitellen saksalaiselle ekspressionismille ominaisen hämäriksi, pölyisiksi ja bordellinkatkuisiksi. Elämän visva on synnyttänyt hirviöitä, Pandora on avannut lippaansa.
Pandoran lipas on täynnä voimallisia symboleja, esineitä, asentoja ja eleitä, jotka saavat melkeinpä unohtamaan elokuvan mykkyyden. Pabst ei ole pelännyt groteskeja, häpeilemättömän osoittelevia kuvia, missä seikassa piileekin tämän klassikon kestävyyden kivijalka. Ollaan kaukana nykyelokuville tyypillisestä innostumattomasta taltioinnista. Lisäksi Louise Brooks on hahmo, jonka olemus hyvittää jopa murhankin.
– Antti Lindqvist, Katso 29/1984
Brooks is the focus of the four film series at the country’s National Audiovisual Institute, which is set to show Beggars of Life on October 12 and 15, Diary of a Lost Girl (Kadotetun päiväkirja) on October 19 and 21, Prix de beaute (Miss Europa) on October 27 and 29, and Pandora’s Box (Pandoran lipas) on November 27 and December 1.
Here is some further information from the KAVI site. Times and ticket availability for each film may be found HERE.
Louise Brooks, kimaltava tähdenlento
12.10.2017 - 01.12.2017
Louise Brooksin elokuvauraa voi luonnehtia tähdenlennoksi, sillä hänen aktiivinen elokuvauransa kesti vain vuosikymmenen. Parhaimmat elokuvansa hän teki Euroopassa G. W. Pabstin kanssa. Hollywoodin Brooks jätti sopimusrikkojana, eikä paluu unelmatehtaaseen enää onnistunut.
The following is from the KAVI website:
Ohjaaja: G. W. Pabst
Henkilöt: Louise Brooks, Gustav Diessl, Fritz Kortner
Maa: Saksa
Tekstitykset: English subtitles
Ikäraja: K16
Kesto: 134 min
Teemat: ELOKUVAN HISTORIA
KINO KLASSIKKO
LOUISE BROOKS
Kopiotieto: 2K
DCP • Deutsche Kinemathek (restauroitu laitos 2009 George Eastman
House, in cooperation with La Cinémathèque française, Fondazione
Cineteca di Bologna, Narodní filmový archív, Deutsche Kinemathek)
Lisätieto: Franz Wedekindin näytelmistä • sonorisoitu • uusi musiikki Peer Raben
G.
W. Pabst löysi hehkuvan Lulunsa Howard Hawksin elokuvasta A Girl in
Every Port. Pandoran lippaassa (Die Büchse der Pandora, 1929) Brooksin
amoraalinen roolihahmo on viaton ja sensuelli – nainen, joka ei tunnusta
rajojaan. Elokuva perustuu Franz Wedekindin näytelmiin, joissa
ekspressionismi yhdistyy melodraamaan. Pabst tutki totuutta kuitenkin
viileästi uusasiallisuuden hengessä, realistisesti ja vähäeleisesti
tuoden samalla esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja kaksinaismoraalia.
-----
Ekspressionistina tunnettu Sveitsin saksalainen näytelmäkirjailija Frank Wedekind hyödynsi Pandora-myyttiä kahdessa näytelmässään Erdgeist (1895) ja Die Büchse der Pandora (1905), joiden päähenkilö edusti niin avointa seksuaalisuutta ja moraalista alennustilaa, että näytelmien esitykset kiellettiin Euroopan eri kolkilla lähes tyystin.
Saksalaisen Georg Wilhelm Pabstin (1885-1967) tunnetuimpiin saavutuksiin – läpimurtoelokuvan Iloton katu (1925), Brecht-sovituksen Kerjäläisooppera (1931) ja työläiskuvauksen Toveruus (1931) ohella – kuuluu edellä mainituista Wedekindin näytelmistä yhteensulautettu eroottinen melodraama Pandoran lipas (Die Büchse der Pandora, 1928). Ennen Pabstia oli aiheeseen tarttunut kameran avulla jo Leopold Jessner vuonna 1922, jolloin Lulua esitti tanskalainen supertähti Asta Nielsen.
Pabst suunnitteli ottaa elokuvansa päärooliin nuoren Marlene Dietrichin, kunnes hän päätyi Howard Hawksin ja William Wellmanin mykän kauden varhaistöissä näkemäänsä amerikkalaiseen näyttelijään ja tanssijaan Louise Brooksiin, ”amerikkalaiseen Venukseen”, jolle Pandoran lippaan Lulu muodostuikin uran tärkeimmäksi saavutukseksi.
Pandoran lipas on mustanpuhuvan romantiikan ja tunteellisen ekspressionismin täyttämä traaginen tarina naisesta, joka pyrkii olemaan täysin vapaa. Pabstin tulkinnassa Lulu on lapsenkasvoinen viettelijätär, luonnonvoima, joka kulkee sekä viattomana, että rikoksiin syyllistyen kohti tuhoaan viiltäjä-Jackin kynsissä. Lulu vaihtaa yhteiskuntaluokkaa kuin paitaa, ampuu ikääntyneen aviomiehensä tohtori Schönin (Fritz Kortner), joutuu oikeuteen murhasta syytettynä, mutta karkaa tohtorin pojan Alvan kanssa, vaeltaa orgioista toiseen, leikittelee miesten intohimolla ja päätyy lopulta prostituoiduksi.
Pabstin perusnäkemys on enemmän yksilöpsykologinen kuin yhteiskunnallinen protesti. Ihmiselle on annettu vapaus valita, mutta hän ei osaa käyttää sitä. Lulu osaa kyllä rakastaakin, mutta hän tuhoaa samalla kohteensa. Suunta onkin koko ajan valosta pimeyteen: elokuvan alun kuulaat, joskin häilyvät kuvat muuttuvat vähitellen saksalaiselle ekspressionismille ominaisen hämäriksi, pölyisiksi ja bordellinkatkuisiksi. Elämän visva on synnyttänyt hirviöitä, Pandora on avannut lippaansa.
Pandoran lipas on täynnä voimallisia symboleja, esineitä, asentoja ja eleitä, jotka saavat melkeinpä unohtamaan elokuvan mykkyyden. Pabst ei ole pelännyt groteskeja, häpeilemättömän osoittelevia kuvia, missä seikassa piileekin tämän klassikon kestävyyden kivijalka. Ollaan kaukana nykyelokuville tyypillisestä innostumattomasta taltioinnista. Lisäksi Louise Brooks on hahmo, jonka olemus hyvittää jopa murhankin.
– Antti Lindqvist, Katso 29/1984
No comments:
Post a Comment